Susanna

Hei,

Olen aluevaaliehdokas Susanna Kisner Oulusta. Olen 42-vuotias äiti, koulutukseltani sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri (opettaja). Aluevaaleissa numeroni on 37.
Tervetuloa sivuilleni!

KUKA OLEN?

Synnyin 1979 savolaiseen maanviljelijäperheeseen Pielaveden Saarelan kylälle.

Pääsin jo lapsena mukaan maatilan töihin, hoitamaan eläimiä, rehuntekoon, heinäntekoon, metsätöihin, risusavottaan ja rankametsään.  Kotona opin arvostamaan sinnikkyyttä, sitoutumista kovaan työhön, yrittäjyyttä sekä luonnon, eläinten ja toisten ihmisten kunnioittamista.

Olen kyläkoulun kasvatti ja puolestapuhuja. Kotamäen koulussa meitä oli yhteensä vain 18 oppilasta.

Lukion kävin Kiuruvedellä ja opiskelin sairaanhoitajaksi Yhdysvalloissa, missä asuin 10 vuotta.  Muutin Yhdysvalloista Ouluun vuonna 2010. Perheessäni on puolisoni lisäksi kuusi lasta. Kotimme on nyt Hiukkavaarassa ja olen juurtunut Ouluun.


Akkujani lataan liikkumalla luonnossa ja urheilemalla, sekä piha-, metsä- ja remonttihommissa. Pidän eri kielistä ja kulttuureista.

MITÄ TEEN?

Olen opiskellut sairaanhoitajaksi sekä Yhdysvalloissa, että Suomessa. Koulutukseltani olen myös terveystieteiden opettaja (Terveystieteen maisteri).

Sosiaali- ja terveysalalta minulle on kertynyt noin 20 vuoden työkokemus mm. neurologiselta traumaosastolta Michiganista ja Oulusta Kaakkurin terveysasemalta.

Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt Oulun kaupungin lastensuojelun päivystysperhehoitajana ja tukiperheenä. Olen hoitanut ja kuntouttanut kymmeniä kotiimme sijoitettuja lapsia.

Toimin kaupunginvaltuutettuna, hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtajana, yksilöasiainjaoston puheenjohtajana ja PPSHP:n valtuuston varapuheenjohtajana.

Kiitos, että vietit hetken arvokasta aikaasi sivuillani. Olen valmis kovaan työhön yhteisten asioidemme puolesta.

Ystävällisin terveisin,
Susanna